Kuvagalleria

Porin prikaatin valatilaisuus Salossa 

15.08.2019

Yhdistyksemme jäseniä oli kutsuttu seuraamaan Porin prikaatin saapumiserän 2/2019 sotilasvakuutusta ja -valaa Salon Urheilupuistoon torstaina 15.8.2019. Ohjelassa oli myös kalustonäyttely ja ohimarssi. Edellisestä Salossa vuonna 2007 järjestetystä valatilaisuudesta oli ehtinyt kulua jo 12 vuotta.

 

Salon Sedun Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n kesäpäivä Salon kiikalassa

02.07.2019

Yhdistyksemme jäseniä osallistui tiistaina 2.7.2019 Salon Seudun Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n isännöimään, jo perinteeksi muodostuneeseen kesäpäivään Salon Kiikalassa. Lämmin kiitos järjestäjille, että saimme osallistua tapahtumaanne ja nauttia kesäisestä yhdessäolosta hyvän ohjelman, grillaamisen sekä saunomisen merkeissä.

Yhdistyksemme jäseniä osallistumassa Salon Seudun Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n järjestämään kesäpäivään Salon Kiikalassa 2.7.2019